|
KORPPOO sijaitsee Länsi-Turunmaan kaupungissa 1).
Korppoossa Ruotsin keskusvalta pönkitti asemiaan aluksi kirkon kautta. Näkyvänä muistutuksena tästä on Korppoon 1300- ja 1400-luvuilla pystytetty kaunis harmaakivikirkko.
Korppoo oli satoja vuosia Ruotsin meriyhteyksien varaan rakentuneen valtakunnan keskipisteessä.
Korppoon kalastaja-maanviljelijät veivät veneillään suuria määriä kalaa ja polttopuita Tukholmaan ja Mälaren-järven alueelle myytäväksi.
Merenkulun taloudellinen merkitys Korppoossa oli suurimmillaan 1800-luvun loppupuolella talonpoikaispurjehduskauden kulta-aikana.
Venäjän vallan loppuaikoina Korppoon saaristo sai sotilaallisesti strategisen merkityksen. Vuoteen 2007 asti puolustusvoimien Gyltön ja Utön linnakkeet olivat Korppoon suurimpia työnantajia.
|
1) Länsi-Turunmaa – Saaristomeren kaupunki Houtskarin, Iniön, Korppoon ja Nauvon kunnat sekä Paraisten kaupunki muodostivat 1.1.2009 uuden Länsi-Turunmaan kaupungin.
Kuntaliitoksen myötä syntyi uusi, ainutlaatuinen saaristokaupunki, jossa on vajaat 15 500 asukasta. Länsi-Turunmaa käsittää suuren osan Saaristomeren alueesta ja sen tuhansista saarista ja luodoista. Täällä avoimia merenselkiä täplittävät karut kallioluodot, ja sisäsaariston suurilla saarilla on niin maaseutua kuin pikkukaupunkimiljöötä.
Alla olevista linkeistä löydät vinkkejä Korppoossa, mm. nähtävyydet, majoitukset, hotellit, mökit, B&B, ravintolat ja aktiviteetit.
|
Sopimuspuolet, jotka tarjoavat palveluja:
|
 |
Wattkast mökit. Mökit luonnonkauniissa ympäristössä. Voit nauttia luonnon rauhasta ja vapaudesta aidossa saaristoympäristössä, tKaikista mökeistä on näkymä merelle. Jokaisessa mökissä on oma sauna ja kuisti. Mökit ovat erillään toisistaan ja niillä on oma rantatontti, laituri ja vene. Autotie perille asti. Lue lisää... |
|
|
 |
Villa Skogsäng - Korppoo. Kolme erillistä huvillaa kauniissa lehtomaisessa etelärinteessä, merilahden rannalla. Avarat ja valoisat huvilat kaikilla mukavuuksilla, ympärivutiseen käyttöön. Hyvin varustettu keittiö. Taloissa oma sauna, kylpyhuone sekä WC. Isot 25 m2 terassit SE-S-SW. Autotie perille asti. Lue lisää...
|
|
 |
Villa Walldén. Huvila ympäristöineen soveltuu erinomaisesti pienimuotoisten kokousten ja asiakastilaisuuksien pitopaikaksi. Täällä on helppo yhdistää intensiivinen työskentely ja rentouttava vapaa-aika. Huvilan kahden kerroksen terasseilta ja alueen rannoilta avautuvat upeat merelliset näkymät ja iltaa voi viettää pitkään laskevaa aurinkoa tai elokuun kuutamoita ihaillessa. Lue lisää... |
|
|
 |
Lenas Sightseeing. Lenan kiertoajelu. Kiertoajeluja Turussa ja ympäristössä auktorisoidun oppaan kanssa. Puh: +358(0)22580795, tai +358(0)405011755. Lue lisää....
|
|
 |
Restaurang Buffalo. Erinomainen tarjoilu ja menu. Viihtyisä ja rentouttava miljöö.Musiikki iltoja.
Lue lisää...
|
|
|

|
Elvsö stugor. Mökkivuokraus (8 kpl) -ainutlaatuinen saaristomiljöö erilaisille harrastus- ja retkimahdollisuuksille.
Lue lisää...
|
|
|

|
Vuokraa tilava ja nopea vene kalastusretkellesi.
Lue lisää...
|
|
|
| Wattkast mökit |
Puh +358(0)400 826840 http://www.wattkast.fi/ |
|
Saaristomeren luontokoulu
|
Puhelin: +358(0)2465 1000, http://www.naturskolan.fi/ |
|
| Roope Roine, melonta |
Puhelin:+358(0)440701103, http://moln.fi/ |
|
| Merirantala, majoitus |
Puhelin: +358(0)405458845 http://www.skargardsaventyr.fi/ |
|
| Wilson Charter |
Puhelin: +358(0)505514266, +358(0)505636575 http://www.wilsoncharter.fi |
|
| Mickelsson Anders & Co, vesitaxi |
Puhelin: +358(0)40 534 6114 |
|
| Mickelsson Stefan, vesitaxi |
Puhelin:+358(0)40 534 6114, +358(0)2 465 8130 |
|
| Emma charter. vesitaxi |
Puhelin: +358(0)400521655 |
|
| Taxi Mira,vesitaxi - F:a Ulf Nyström |
Puhelin:+358(0)408610305 |
|
|
|
|
Viimeksi päivitetty 02.06.2010 13:18 |